Moocb / Laserleikkausta polttavalla intohimolla

Olen Henri Sallinen, valmistuin muotoilijaksi tila- ja kalustesuunnittelun puolelta 2012 ja
perustin Moocbin heti valmistumisen jälkeen. Yrityksen alkuperäinen idea oli
valmistaa sisustustuotteita kuluttajille ja vuoden päivät rakensin omaa brändiä idean
ympärille. Laserleikkurin oston myötä asiakkaat ja muut yritykset alkoivat kysellä
leikkauspalvelun perään, joten suunnitelmiin tuli muutama muuttuja: vaimosta tuli
yhtiökumppani vuonna 2014, muutettiin yhtiömuotoa ja niin syntyi kanssa se Moocb,
joka tänä päivänä tunnetaan nimenomaan laserleikkauspalvelusta.

Moocb tarjoaa laserleikkausta alihankintana muille yrityksille. Keskitymme
piensarjavalmistukseen, erät ovat kymmeniä, satoja tai yksittäisiä tuhansia. Meillä
leikataan kotimaisesta koivuvanerista esimerkiksi koruosia ja logoja, kangasta
älyvaatteisiin ja teemme leimasimia itse suunnittellulla kahvamallilla. Kaiken
keskiössä on palvelu sekä yhteistyö ja näemme asiakkaat mieluummin kumppaneina.
Erotumme kilpailijoista nimenomaan muotoiluosaamisella, sillä voimme tarjota
asiakkaalle valmistuspalvelun lisäksi tuotesuunnittelua.

Tavoitteena on pysyä Kuopiossa, pitää vanhat asiakkaat tyytyväisinä ja hankkia
maltillisesti myös uusia asiakkaita. Moocbin ensisijaisena tavoitteena on taata
tasainen tulo tekijöilleen ja luotettavaa palvelua asiakkaille.
Nettisivut: http://www.moocb.fi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *