Kuopiosta nykytaiteen ikkuna

Posted Posted in Vaikuttavuus

Ars Liberan toiminnanjohtaja tuo uutta otetta Kuopion taidemaailmaan Toni Ledentsan, 39, suunnitelmissa on nostaa Kuopio kaupungiksi, mihin tullaan katsomaan jännittävää, kokeellista ja myös kansainvälistä nykytaidetta. Ledentsa aloitti työnsä Kuopion kuvataiteilijat ry Ars Liberan ensimmäisenä toiminnanjohtajana toukokuussa. Mies on innoissaan siitä, että yhdistys pyörittää kaupungin ainoaa taidegalleriaa. Galleria Ars Libera avasi ovensa Maaherrankadulla pari viikkoa sitten. […]

Tähän tekstiilitaiteilija Tarja Walliuksen (oik.) Ikuinen - Eternal -teokseen uposivat kaikki äidin ja tyttären vuoden aikana käyttämät muovit. Teos on esillä kauppakeskus Apajassa Myllyn 10-vuotisjuhlanäyttelyssä. Kuvassa myös Myllyn puheenjohtaja Maijariitta Karhulahti. Kuva: Timo Hartikainen

Pro Mylly ry – vaikuttamistyötä jo 10 vuotta

Posted Posted in Vaikuttavuus

Luovien alojen yhdistys Pro Mylly ry on tehnyt jo 10 vuotta työtä sen eteen, ettei taiteilijoiden, käsityöläisten ja kaikkien luovien alojen tekijöiden työskentely Kuopiossa ole tiloista kiinni. Myllyn tehtävä on parantaa taitelijoiden työoloja, työllistymistä ja lisätä luovien alojen toimijoiden keskinäistä vuorovaikutusta. Jos vain on mahdollista ja löytyy rahoitusta, Mylly palkkaa omia jäseniään projektitöihin. Mylly on […]

MITEN RAKENNAMME KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA KORONAN JÄLKEEN?

Posted Posted in Vaikuttavuus

Me Luova Veto! –hankkeessa ajattelemme, että koronavirus ja siihen liittyvät toimenpiteet sekä seuraukset ovat vasta kevyt harjoitus siihen, miten ilmastonmuutokseen joudutaan reagoimaan. Mutta millä strategialla tulisi edetä ja mitä rakennusaineita muutosprosessi tarvitsee?   Muuttuneeseen tilanteeseen liittyen kerättiin näkemyksiä Pohjois-Savon luovien alojen kehittämis- ja toimenpideohjelmaan liittyen kyselyllä sekä 14.4. järjestetyllä verkkokeskustelutilaisuudella. Tavoitteena oli kerätä tietoa siitä, kuinka tulevaisuutta […]