Tuija Ruuskanen – Draama- ja nukketeatteritaideohjaaja

Olen tehnyt erilaisia projekteja, esityksiä sekä toteuttanut työpajoja ja näyttelytoimintaa kaksikymmentä vuotta. Vietän 20 -vuotis taiteilijajuhlaa. Olen Teatteri Silkkikään perustaja ja johtaja. Olen kansainvälisen nukketeatterijärjestön UNIMA:n (Union internationale de la Marionetta) jäsen sekä Pohjois-Savon kirjoittajat, Vestäjät ry:ssä.

Räätälöin työpajat asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Koulutan ja ohjaan eri ikäisiä ryhmiä. JeeMinä -koulutuspaketti opettajille, ohjaajille ja kasvattajille. Suunnittelen ja ohjaan soveltavan taiteen työpajoja. Soveltava taide: voimaa nukeista, kuvista, sanoista, tarinoista, musiikista ja liikkeestä. Sinusta löytyy ne kaikki luovuuden lähteet. Luovuus on synnynnäinen voimavara. Luovuus ja unelmat kuuluu kaikille, minulle ja sinulle.

Olen ammatinvaihtaja ja aikaisemmalta ammatilta ravintolatalousalan ammattikoulun opettaja. Taide tuli elämääni, kun opiskelin musiikin terapeuttista käyttöä, draamakasvatusta, nukketeatterikasvatusta ja varhaiskasvatusta. Kirjoittamisen aloitin vuonna 1995 ja kirjoittamisopinnoissa tein sadun Jemina. Ensimmäinen runokirjani ilmestyi 2017 Unelmien rannalla.

Olen ollut perustamassa ja toimin mukana Kulttuurikeinu Osuuskunnassa. Kulttuurikeinu on kuopiolaisten taiteilijoiden ja tuottajien osuuskunta, joka tarjoaa esittävää taidetta, hyvinvointipalveluja ja kulttuuria. Tutustu lisää palveluihin:

http://www.kulttuurikeinu.fi/tutustu meihin

tuija@kulttuurikeinu.fi

Tervetuloa taiteen syliin

Tuija Ruuskanen

AMK Opettaja

Lastenohjaaja

Draamapedagogi

Nukketeatteripedagoggi

Lasten- ja nuorten sanataideohjaaja

Mobile: +358 50 3242 915

Email: ruuskanentuija@gmail.com

 

https://tuijaruuskanen.wordpress.com

Facebook @tuijaruuskanen

Instagram @tuijaruuskanen

 

Tuuli tarttuu siipiini

Lennän kohti vuoria

Sinun kanssa ystäväin

Lennän kohti unelmia

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *