Vaikuttavuus

Tunteet ja tarinat elävät koruissa

Anna´s Darling ammentaa ideoita savolaisesta maaseudusta

Sonkajärveläinen koromuotoilija ja yrittäjä, Anna-Reetta Väänänen, 36 koulutti kuukauden ajan

Anna-Reetta Väänänen on korumuotoilija, yrittäjä, lypsykarjatilan emäntä ja viisilapsisen uusperheen äiti Sonkajärvellä. Kuva: Timo Hartikainen

pihatossa vapaana liikkumaan tottunutta lehmäänsä mainoskuvaksiin. Samalla intohimolla hän rakensi miniatyyrikangaspuut ja kutoi niissä pikkuruisen palan kangasta hevosen jouhista.

Näihin esimerkkeihin kiteytyy Väänäsen elämänasenne: kaikki tehdään luovalla otteella ja rakkaudella.

”Elämä olisi sielutonta ilman rakkautta”, hän sanoo.

Yksikään Väänäsen Anna´s Darling -koru ei ole syntynyt ilman tunnetta ja tarinaa. Hän suunnittelee ja valmistaa korut omassa pajassaan Sonkajärven keskustassa. Paja tarjoaa asiakkailleen myös perinteiset kultasepänpalvelut. Pajan yhteydessä on pieni myymälä, missä hän myy myös muiden suomalaisten suunnittelijoiden koruja sekä lahjatavaroita.

Korona toi kiireitä

Anna´s Darling -korubrändin tarina alkoi 2012, kun Väänänen alkoi valmistaa omia koruja. Mallistoon kuuluu tällä hetkellä yhdeksän sarjaa, missä kaikissa on vähintään riipus ja korvarenkaat. Kierrätetyn hopean, kullan ja valkokullan lisäksi hän käyttää koruissaan kotimaista nahkaa sekä puuta.

Hän avasi pajan ja liikkeen kolme vuotta sitten Sonkajärvelle.

Koronakevät toi yllättäviä kiireitä yrittäjälle. Kun ihmisillä oli aikaa, toteutti moni unelmansa

”Sanoitan ihmisten tarinoita ja tunteita koruiksi. Kaivelen siksi ihmisistä esiin asioita aina ennen kuin aloitan suunnittelun. Ihmiset ovat työssäni tärkein juttu ja koru on aina kantajalleen erityinen”, muistuttaa Anna´s Darlingin Anna-Reetta Väänänen. Kuva: Timo Hartikainen

uniikkikorusta. Väänänen on tehnyt tilaustöitä pajassaan nyt enemmän kuin koskaan ennen.

”Tilaustöiden määrä humpsahti korona-aikana 90 prosenttiin kokonaismyynnistä. Koronakevät kuritti silti kovasti muuta toimintaa. Mietin jo, että tähänkö kaikki loppuu? En tiedä, olisiko yritykseni selvinnyt tilaustöistä huolimatta keväästä ilman Muotoiluakatemian säätiön apurahaa.”

Hän on käyttänyt apurahaa liiketoiminnan kehittämiseen. Se näkyy esimerkiksi juuri avautuneilla Anna´s Darlingin uusilla kotisivuilla.

”Tavoitteeni on tuplata liikevaihto sekä kasvattaa verkkokauppaa ja jälleenmyyntiverkostoa niin, että voisin työllistää yritykseeni ihmisiä. En tosin vielä tiedä, millä ilveellä tämän teen.”

Vahingossa korumuotoilijaksi

”Minusta piti tulla sarjakuvapiirtäjä. En kuitenkaan päässyt Kuopion Muotoiluakatemian graafiselle linjalle. Työskentelin vuodenpäivät osa-aikaisena tarjoilijana, kunnes tuumin, ettei näin voi jatkua.”

” Hain ja pääsin korumuotoilijalinjalle. Aioin vaihtaa sisäisesti graafiselle heti, kun se olisi mahdollista. Toisin kävi. Rakastuin koruihin heti siksi, että jos jokin menee pieleen, sen voi aina sulattaa ja aloittaa alusta. Olin löytänyt alani. Halusin vain tätä.”

Hän työskenteli ennen omaa pajaa kultasepänliikkeissä sekä korutehtaassa. Niistä löytyi myös korubrändin nimi.

”Pakkasin paljon kultasepänliikkeisiin lähteviä koruja. Melkein joka liikkeen nimessä oli jonkun kulta. Siitä keksin, että omani olisi Annas´s Darling. Valitsin englanninkielisen nimen siksi, että tähtään myös kansainvälisille markkinoille. Koska tunteet ovat aina työssäni mukana, kääntyy nimi suomeksi Annan Kullaksi, ja se tarkoittaa sitä halattavaa kultaa. Annan rakas olisi ollut nimeksi liian imelä.”

Päivä alkaa navetasta

Rakkaus toi Väänäsen viisi vuotta sitten Kuopiosta takaisin Sonkajärvelle. Kultasepän töiden lisäksi yrittäjän arkeen kuuluu viiden lapsen uusperhe ja lypsykarjatila, mitä puoliso pyörittää päätoimisesti.

”Meillä on robotillinen lehmiä. Aloitan päiväni lähes aina navetassa. Olen reilusti emäntä. Pidän pajaa ja liikettä auki rajoitetusti. Näin ehdin tehdä elämässäni muutakin. Missä tahansa voi yrittää ja menestyä, kun haluaa sitä tarpeeksi ja on taitoa sekä intohimoa tehdä.”

Anna´s Darling -korusarjojen aiheet ammentavat muotonsa tekijänsä omista muistoista ja tunteista. Esimerkiksi Daalia-korusarja sai idean Väänäsen isoäidin daalioista.

”Muista, kuinka katselin pikkutyttönä mummon daalioita. Ne kimalsivat ihanasti. En halunnut tehdä vain daaliannäköisiä koruja, vaan vangita niihin juuri tuon kimalluksen.”

Kun Väänänen tekee tilauskoruja, tahtoo hän kuulla asiakkaan tarinan ja sen, kenelle koru tulee, miksi ja mihin tarkoitukseen. Siitä alkaa matka, minkä lopussa muotoilija on sanoittanut tunteet sekä tarinan koruksi.

Koska liikehuoneistossa Sonkajärven keskustassa oli tilaa, perusti Anna-Reetta Väänänen sinne myös pitäjästä puuttuneen lahjatavaramyymälän. Hän myy siellä koruja sekä lahja- ja sisustusesineitä. Kaikki on 90-prosenttisesti kotimaista. Kuvassa hän esittelee Laineet-koruaan. Kuva: Timo Hartikainen

”Suomalaiset käyttävät vähän koruja, mutta ostavat niitä paljon lahjaksi. Koruihin latautuu tunnetta, rakkautta ja tarinoita. Korut ovat erityisiä ja erityisiin tilanteisiin. Koru on siksi paljon enemmän kuin koru.”

”Muistan miehen, joka halusi ilahduttaa lehmien lähtöä surevaa vaimoaan. Juttelimme aikamme ja mies kertoi, kuinka vaimo kaipaa lehmien mukana kadonneita pääskysiä. Tein vaimolle pääskyskorun.”

Väänänen tekee paljon tilauskoruja myös asiakkaan vanhoista koruista. Tähän tarkoitukseen sopivat parhaiten kulta tai valkokulta. Hopeakorujen juotokset ovat usein likaisia, joten sulatuksen loppulaatu ei ole paras mahdollinen.

”Koruala on maailman vanhimpia kierrättäjiä. Koska jalometallit ovat arvokkaita, niitä ei heitetä pois. Ne sulatetaan ja käytetään uudestaan. Kulta sulaa 1064 asteessa.”

Vastuullisuus on koruntekijälle pieniä valintoja. Kaikkien korujen jalometallit on kierrätetty, kemikaalien käyttö minimissä ja kaikki mahdollinen korujen mainosmalleja myöten suomalaista, mieluiten läheltä. Hän ei esimerkiksi pinnoita hopeakoruja ja käyttää sitruunahappoa rikkihapon tilalla.

”Tummuminen kuuluu hopean luonteeseen.”

Mutta mitä ihmettä Väänänen teki hevosen jouhista kutomallaan kangaspalalla?

”Se päätyi asiakkaan hopeisen medaljongin sisään muistoksi rakkaasta hevosesta.”

Teksti: Vuokko Viljakka

Kuvat: Timo Hartikainen